torstai 12. heinäkuuta 2012

Kiirettä pitää

Viikonloppuna Tikrulla oli taas kunnon sosiaalistamisreissu, joka sisälsi mm. soutuveneessä matkustamista kera miljoonan puun (kuinkahan moni koira ois tossakaan tilanteessa osannu olla noin lunkisti) ja uusien koirakavereiden kanssa leikkimistä. Vähän meinas möröt kyllä taas hyökätä kimppuun uudessa paikassa, mm. sementtipussia piti haukkua ihan kamalasti.

Maanantaina oli taas Ace-agi. Tällä kertaa ohjelmassa oli pussi ja rengas ja vetäjänä Tuija Rönkkö. Pussinhan Tikru osas jo ennestään. Ekan kerran käänty kesken pussin pois, otettiin kerran helpotettuna ja sitten taas sujui pussin kangas maassa ja joka kerta vaan lujemmin. Rengasta otettiin nyt ekaa kertaa ja se sujui tosi hyvin. Tikru hokas heti idean ja Tuijakin kehui, että Tikru on tosi nopea oppimaan:)

Tiistaina oli hakutreenit, jotka ei tällä kertaa mennytkään ihan nappiin. Pöllöilyenergiaa oli vähän liikaa, niin nenän käyttö unohtui. Otettiin taas 3 valmis ukkoa. Ekalle Tikru lähti sen näköisenä, että tietää mihin menee, joten laskin irti. No se sitten juoksikin ympäriinsä ja melkein maalimiehen ylikin, kunnes sitten nenä kytkeytyi päälle ja löysi maalimiehen.

Toka olikin vaikeammalla puolella (tuuli väärään suuntaan) ja Tikru ei edes yrittänyt saada hajua. Teki kakat puoleen väliin (vaikka kävelytin sen ennen metsään menoa) ja ois syöny heinää vaan. Tikru käveli ihan maalimiehen naaman eteen ja maalimies alkoi kehua, josta Tikru säpsähti vähän. En sitten tiedä tajusko Tikru edes maalimiestä.

Kolmannelle mennessä Tikru nuuskutti puolessa matkassa siihen malliin ilmaa, että sai hajun, joten laskin irti. Ilmeisesti Tikru ei sitten osannut paikallistaa hajua, kun kiersi mutkan kautta maalimiehelle.

Oli puhetta, että pitäs harjotella tuota hajun paikallistamista sekä tehdä hajun hakuja, jotta saadaan harjoteltua myös sitä suoraa linjaa. Nenäänsä käyttävä koira kun helposti lähtee kiemurtamaan eikä tee suoria pistoja.

Teppo ei oo muuta pahemmin tehnyt, kun lenkkeilly. Jos meinataan niihin agikisoihin, niin pitäis kyllä käydä ahkerammin lenkillä, että kunto nousis. Ratojakin pitäs tehdä, kun nyt on tehty vaan lyhyitä humputtelupätkiä ja keppejä.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Super Tiikeri

Maanantai:

Vihdoin päästiin sinne Ace:lle pentuagiin. Treenit piti Tuija Rönkkö. Aluksi otettiin 1-3 ja kun se suju heti, koitettiin vielä jatkaa siitä valssilla putkeen. Arvateenkaan se ei sujunut, koska ei oo tehty mitään ohjauskuvioita, vaan pelkkää irtoomista. Jotenkin jäi aika plääh olo, Tikru ei ollut niin nopea kuin ennen (enkä silti ehtiny ajoissa tekee valssia) ja itekkin olin väsynyt helteestä. Sinänsä Tikru oli hienosti kuulolla, kun oli kuitenkin uusi paikka (tai no olihan Tikru kerran pentuna kattomassa Sodan agia), uusi alusta, uudet hajut ja toisella puolella hallia oli toinen ryhmä treenaamassa. Ihanaa kyllä kummiskin viimein päästä ohjattuihin treeneihin, kun jotenkin tuntuu välillä niin päämäärättömältä kun itestään on vaan sohellettu.


                                                                              Tosi hieno ratapiirros....




Tiistai:

Hakutreenit pt. 3

Keli oli aivan surkea, ei tuullut mistään. Tikrun vuorolla onneksi sitten jonkinlainen minimaalinen henkäys sentäs oli. Jo autosta ottaessa Tikru selvästi tajus missä ollaan ja mitä mennään tekemään. Piippas ja hyvä kun pysy nahoissaan. Otettiin siis 3 valmista ukkoa. Jo ekalle mennessä Tikru lähti hyvin etsimään hajua ilmasta liinassa kiertelemällä. Ehkä n. 10 metriä ennen se sai hajun, juoksi 5 metriä ja pysähtyi. Sitten ilmeisesti paikallisti hajun ja juoksi maalimiehelle. Maalimiehellä ei mörköillyt tai ollut lähtemässä pois vaan makas nätisti maassa.

Tokalle mentäessä Tikru lähti taas tekemään kiemuraa hakien hajua ilmasta. Laskin sen melkein heti irti ja hyvin löys taas maalimiehen.

Kolmas olikin vähän etempänä (ehkä 50m?, kaks ekaa ehkä 20-30m?), enkä minä tiennyt tarkkaan missä. Tikru sai taas tosi pian hajun ilmasta ja lähti juoksemaan maalimiehelle. Minä jo luulin, että Tikru meni ohi, mutta sieltä se löyty maalimiehen luota syömästä palkkojaan. Kun lähettiin metästä pois Tikru näki vielä kun piilomerkkiä lähettiin hakemaan pois, joten sille tais jäädä semmonen mielikuva, että joku jäi metsään piiloon. Tikru oli kyllä tosi pro ja hienosti osaa pieni auspai käyttää nenäänsä :)