torstai 3. tammikuuta 2013

Tavoitetta kerrakseen

Vuoden 2012 tavoitteethan oli tällaiset:

Arttu:

Pysyä terveenä, iloisena ja elossa.

Sairastelua oli jonkin verran, mutta hengissä selvittiin. 

Teppo:

Agility: Mahdollisimman paljon möllejä ja tällä kertaa kisavien luokassa. Kepit vielä paremmaksi ja lisää vauhtia. 
Toko: Mölleihin osallistuminen. Tunnarin ja metallinoudon opettaminen.
Muuta: Jälkiä ja terveyttä.

Möllejä käytiin joitakin ja kisaavien luokassa. Mieleen jäi ainakin Varkauden möllien toinen sija kisaavien luokassa ja neljä kivaa rataa asca:n agikisoissa. Kepitkin on parantunu, mutta vielä niiden  kanssa sais töitä tehdä.

Tokomölleihin ei riittänyt mielenkiinto ja tuskin riittää jatkossakaan. Metallin opetin, mutta tunnari vielä vaiheessa. Jälkiä ei taidettu pahemmin tehdä, mutta terveenä pysyttiin.

The Aussie:

1. Syntyä
2. Tokon, agin ja jäljen alkeet. Hyvät käytöstavat ja perusteellinen sosialistaminen.

The Aussiesta tuli Tikru pitkällisen nimipohdinnan jälkeen. Tokoa ja agia on treenattu, mutta jälki vaihtui hakuun, kun saatiinkin ryhmä kasaan. Käytöstavoista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se osaa kulkea hihanssa nätisti :D Sosiaalistaminen on ollut hyvin hyvin perusteellinen, vaikka itse sanonkin.

Ja vuoden 2013 tavoitteet on seuraavanlaiset:

Arttu:

Elossa jos pysyisi, niin olis kiva.

Teppo:

Agihumputtelua, metsäralleja, vähän jälkiä ja paljon terveyttä.

Tikru:

Toko: kisauran korkkaus, alo1, avo1 ja voi1 sekä osallistuminen sm:iin jossain joukkueessa
Agi: kisauran korkkaus ja olis kiva jos tulis muutakin kuin hyllyjä 
Pk: BH, vaihtoehtoisesti jäljen alkeita tai haun jatkaminen jos mahdollista
Muuta: terveystarkaustukset, näyttelyistä pakkokakkonen ja terveyttä. Paimennustakin ois kiva päästä edes kokeilemaan.