tiistai 26. kesäkuuta 2012

Hakuilua

Tänään oli vuorossa Tikrun tokat hakutreenit. Ekaksi otettiin siten, että maalimies oli valmiina piilossa ja lähdin Tikrun kanssa kulkemaan sitä kohti. Tikru tuntui saavan taas hyvissä ajoin hajun ilmasta, joten laskin sen irti. Pienen mutkan kautta löysi hienosti maalimiehelle eikä mörköillyt yhtään! Meinas tosin lähteä maalimiehen löydettyään heti takasin mun luokse, mutta menin sen kanssa yhdessä sitten takaisin ja Tikru sai rauhassa syödä herkut maalimiehen luona.

Tokana otettiin haamu eli maalimies huitoi, kunnes Tikru bongas sen ja sitten meni piiloon. Tikru löys taas hienosti ja otti ilmasta hajua. Tällä kertaa myös hokas, että maalimiehen luota ei oo minnekkään kiire vaikkein minä sinne heti ehdikkään.

Vikaksi otettiin vielä samanlainen kuin eka. Nytkin Tikru sai jo kaukaa hajun ilmasta ja parin kaarroksen jälkeen osas paikallistaa mistä haju tuli. Tikru oli siis hurjan pätevä ja tosi hienosti on alusta pitäen osannut ottaa vainun ilmasta eikä ole sohottanut päättömästi silmillä etsien. Jonkin ajan kuluttua kuulemma voidaan ruveta tekemään semmosta, että käydään yhdessä (koira liinassa) hakemassa haju lähempää ja sitten palataan keksijanalle ja lähetän Tikrun siitä maalimiehelle.

1 kommentti: