keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Loppukesän kuulumiset

Kiva kahden kuukauden kirjoitustauko taas...Niin paljon on ehditty tekemään taas, että listaan vaan suurinpiirtein mitä on tehty:

Teppo:

- Tokoa treenatiin suht vähän kesällä. Sinänsä alon liikkeet ja osa avonkin liikkeistä hallussa, mutta kaikki vähän sinnepäin. Tepon kanssa tehään tokoa enää huvikseen, kun Tikrun kanssa voi sit sitä pilkkua viilata niin paljon, kun sielu sietää.
- Agia treenatiin jonkin verran, lähinnä jotain lyhyttä hupipätkää ja keppejä, jotka on sujunu tosi hyvin. Varkaudessa käytiin kerran agimölleissä ja hurjana päätin ilmottaa Tepon kisaavien luokkaan. Ratavirheitä tuli nolla ja yliaikaa pari sekunttia. Sillä heltis toinen sija.
- Teppo täytti 27.8 7 vuotta!! Uskomatonta, kohta sekin on jo vanha pappa.
- Lisäksi Teppo on lenkkeillyt ja mökkeillyt. Kerran kävin sen kanssa jopa pyörälenkillä ja selvittiin jopa molemmat hengissä.

Tikru:

- Ace-agi jatkui heinäkuun loppuun. Tehtiin muutaman esteen pätkiä, ja kaikki sujui tosi hyvin. Elokuussakin käytiin kerran acella, ja tehtiin aika vaativasta radasta pätkiä. Treenit oli tosi hyvät, vaikka meillä ei kovin hyvin mennytkään. Mä olin jo valmiiksi päättänyt, että Tikru ei voi osata niin vaikeaa tehdä, joten en sitten ohjannut sitä kunnolla, josta tietysti seurasi, ettei Tikru tiennyt mihin mennä. Tästä kerrasta mulla on jopa video, mutta mietin vielä kehtaanko sitä julkaista. Muuten käytiin hallilla itsenäisesti treenaamassa mm. keppejä.
- Hakutreeneissäkin käytiin joka viikkon, kunnes piti taas Helsinkiin lähteä. Pääasiassa tehtiin hajun hakua tallatulle alueelle. Treenit sujui tosi hyvin. Kun oltiin käyty hakemassa haju, Tikrun pystyi lähettää keskilinjalta maalimiehelle ja Tikru ampaisi kuin tykin suusta.
- Heinäkuu meni tokon osalta tosi vähällä treenillä, mutta nyt ollaan taas treenattu enempi. Se täydellinen seuraaminen on vielä kiven alla, mutta muuten alkaa jo peruspalaset aloon olla valmiina. Toki kaikkea pientä vielä on ja häiriötä ja palkkaamattomuutta pitää treenata paljon ennen kuin on kokeeseen asiaa.
- Kovasti olen koittanut Tikrulle saada treenipaikkaa täältä Helsingistä, mutta joko kaikki on liian kaukana, maksaa liikaa tai sitten ei ole tilaa. Kaiken lisäksi tää putkiremontti "hieman" vaikeuttaa asiaa, kun ei oo mitään tietoo voiko Tikru olla täällä loka-marraskuun vai pitääkö se viedä Pieksämäelle evakkoon.

Artussakin vielä henki pihisee. Todella hienosti se osaa sokeaksi luoksetulon edelleen. Kesän aikana niillä oli Tikrun kanssa vähän erimielisyyksiä luista, mutta onneksi ei jäänyt mitään pysyvää eripuraa niiden välille.

Erikseen voisin vielä mainita, että käytiin elokuun alussa Tikrun kasvattajan luona Kiteellä. Ilmoitin Tepon Suomen ekoihin Ascan (aussien alkuperäinen rotuyhdistys) kisoihin. Ratoja oli yhteensä neljä eli 2x agirata ja 2x hyppis. Radat oli kyllä paljon helpompia ja lyhyempiä, kuin mitä normikisoissa. Teppo teki 4 nollaa ja luokkansa ainoana voitti tietysti kaikki radat. Lopuksi oli vielä mahdollisuus tutustua gamlers kisaan, joka vaikutti tosi kivalta. Siinä kerätään ensin pisteitä eri esteiltä 30 sekunnin ajan ja sen jälkeen koiran piti ehtiä tietyssä ajassa mennä tietty pätkä ohjaajan radan keskellä olevaa rajaa ylittämättä. Agikisojen jälkeen Tikru pääsi Romi veljen kanssa lenkille ja uimaan ja illasta Hansu Laitala piti vielä tokoklinikan.

2 kommenttia:

  1. Olisi tosi hieno nähdä velipojan aksailuista videota!

    T:Rommi

    VastaaPoista
  2. Unohdin taas siirtää sen videon mun läppärille Pieksämäellä käydessä, mutta ehkä se video vielä joku päivä tänne ilmestyy :D

    VastaaPoista