perjantai 15. huhtikuuta 2016

Alkuvuoden aksailut

Ohjatut treenit jatkui joululoman jälkeen 12.1. Tai siis olisi pitänyt jatkua, mutta ma-ti sattui kunnon lumimyräkkä, joten olin ainut, joka olisi paikalle päässyt. Kävin siis sitten itsenäisesti treenaamassa. Kentällä sattui onneksi olemaan valmiiksi numeroitu rata, joten sitä sit tehtiin. Lopuksi otin vielä vähän keppejä ja rengasta eri kulmista.

Seuraavana tiistaina taas oli pakkasta -11/12, eikä silloinkaan ollut ohjattuja treenejä, kun pakkasraja on -10. Kävin kuitenkin tekemässä vähän keppejä ja kontakteja, kun ei Tikrua tommoinen pakkanen vielä haittaa.

26.1 oli sitten ekat ohjatut treenit ja tehtiin rataa, missä oli teemana pakkovalssit. Treenit sujui hyvin ja treenien päätteeksi kouluttaja ehdottikin, että voitais vaihtaa vähän edistyneempien kisaavien ryhmään, kun treeneissä ei ole Tikrulle ollut hirveästi haastetta. Seuraavan viikon keskiviikkona sitten käytiin kokeilemassa uudessa ryhmässä. Tehtiin rataa, ja se sujui hyvin, joten jatketaan jatkossa treenailuja keskiviikkoisin.

Ennen meidän ryhmää treenaa meidän ryhmän kouluttajien kokeneiden kolmosluokkalaisten kimpparyhmä, ja ollaankin tehty aina samaa rataa kuin aiempi ryhmä. Aika luksusta, kun ei tarvii rakentaa eikä purkaa rataa. Tarkemmin en oo viimeviikkojen treenejä muistanu/ehtiny kirjata ylös, joten niistä ei valitettavasti tarkempaa selostusta tule. Kivasti on kyllä Tikrun treenit sujunut, kuten aina. On vaan niin kivaa treenata Tikrun kanssa, kun se on aina innoissaan ja alkaa osatakin jo aika paljon.

 
Helmikuun alussa oli HAUn iltakisat kakkosille ja ohjelmassa oli kaksi agirataa. Tuomarina oli Arto Laitinen, joka oli suunnitellut kivat radat. Kiva, että kerrankin oli oikeasti kakkosluokan tasoiset radat, kun monesti kakkosluokassa on ollut jopa vaikeampia ratoja kuin kolmosissa. Ekalta radalta Tikrulle 10 vp ja sijoitus 10./22. Kepeistä Tikru juoksi suoraan ohi ja keinulla teki kunnon lentokeinun. Tokalta radalta tuli 5 vp ja sijoitus 9./20. Virhe tuli puomin alastulokontaktilta ja sen jälkeen meinais tulla hyllykin, kun Tikru jäi seuraavan hypyn taakse pyörimään, kun rytmi sekos täysin kontaktilta varastamisen takia.

Helmikuun lopussa käytiin ekaa kertaa ACE:n uudessa hallissa agikisoissa. Tarjolla oli peräti neljä rataa, ja tuomarina Sari Mikkilä. Mulle iski ihan hirveä kisajännitys ja olinkin ihan omissa maailmoissani. Eka rata oli hyppyrata, jolla Tikru yllätti mut ja teki kivan nollan. Tikru oli vieläpä ainoa nollan tekijä, joten voitettiinkin vielä (ja oli vieläpä Tikrun eka voitto). Toka rata meni ihan hirveäksi possuiluksi ja ajattelinkin, että tää päivä oli tässä, varmaan hyllytetään loputkin radat.

Kolmannella radalla Tikru oli kuitenkin paremmin kuulolla ja tulokseksi tuli 10 vp. Tikru loikkas A:n kontaktin ja mulla hajos sen takia rytmi, minkä seurauksena otettiin vielä A:n jälkeiseltä putkelta kielto. Kun muillakin tuli virheitä radalla, riitti meidän suoritus taas voittoon! Jo ekan nollan jälkeen tuntui, että tavoitteet on saavutettu. Vikalta radalta tuli kuitenkin myös onnistuminen nollan muodossa. Sijotuttiin kolmanneksi jääden voittajasta 1,3 sekuntia ja kakkosesta vaan 0,01 sekuntia. Kisoissa palkittiin kakkosluokkien paras Inovin juoksukengillä ja jos ois voitettu toi vikakin rata, niin oltaisi kaiketi voitettu myös ne kengät. Ei kyllä edes harmittanut kun saatiin kuitenkin kaksi nollaa, kolme palkintopallisijaa ja hirmuisen kivat palkinnot. Kisat oli muutenkin tosi kivasti järkätyt.

Pääsiäisenä oltiin sitten taas HAU:n omissa kisoissa, missä tuomarina oli Henri Luomala. Tikru yllätti jälleen ja teki heti ekalta radalta nollan. Sijotuttiin toisiksi (voittajasta jäätiin 0,58 sek) ja saatiin siis SERT ja menolippu kuninkuusluokkaan!! Tää rata ei kyllä todellakaan ollu meidän parhaimpia, mutta nolla on nolla. Kolmosluokka ois sitten tarkoitus korkata vappuna ACE:n kisoissa.


Tikrun ilme: EVVK joku sertiruusuke :D

torstai 21. tammikuuta 2016

Mennyttä ja tulevaa

Taaskaan ei ole ollut aikaa ja innostusta päivittää tätä blogia, mutta jospa nyt, kun koulujutut on loppusuoralla olisi enemmän sitä aikaa. Vanhoja postauksia selatessa tajusin, etten ole kirjoittanut täällä blogissa esim. Tikrun aksakisaamisesta ollenkaan, joten aika paljon tulee aluksi vanhan kertaamista. Varmasti unohdan tästä miljoona asiaa, mutta jotain kuulumisia kuitenkin tulee..

Arttuhan tosiaan lopetettiin syksyllä 2013 vanhuuden vaivojen vuoksi, minkä vuoksi sen nimi jäi blogin nimestä pois. Päätin myös vaihtaa Tikrun nimen ensimmäiseksi, koska Tikrun tekemisistähän tämä nykyään pääasiassa kertoo. Ulkoasukin kaipas ehkä päivitystä, mut se jää kyllä toiseen kertaan.

Teppo täytti syksyllä jo 10 vuotta, eikä tosiaankaan ikä paina tassuissa. Hyvin jaksaa kävellä pitkiäkin lenkkejä ja mökillä juosta metässä. Esim. joulunpyhinä Teppo tais kävellä yli 50 kilometriä, eikä tuntunu missään. Artun kuolema otti Tepolla aika koville ja laukaisi jonkinlaisen eroahdistuksen. Aluksi se haukkui äänensä käheäksi ja teki tarpeensa sisälle yksin ollessaan. Haukkuminen onneksi loppui jo ajat sitten, mutta tarpeiden tekoa sisälle oli vielä viime vuonnakin. Viime aikoina onneksi senkin suhteen on mennyt hyvin. Epilepsiakaan ei ole suuremmin oireillut ja veriarvotkin on olleet kaikki kunnossa. Tepolle kuuluu siis ihan hyvää :)

Tikrun kanssa on treenattu ahkerasti agilitya ja vähemmän ahkerasti muita lajeja. Agia treenataan tiistaisin HAU:n maksikisaavien ryhmässä sekä omatoimisesti. Virallisen kisauran Tikru aloitti marraskuussa 2013. Tarkoitus oli korkata kisaura jo kuukautta aiemmin, mutta Tikru onnistui jotenkin saamaan hiertymän tassuunsa edellisenä iltana, joten kisat piti perua. Ekan kisa"vuoden" (marraskuu 2013 - joulukuu 2014) aikana saatiin eka nolla sopivasti vuoden vikoista kisoista. Startteja kertyi yhteensä 40, joten nollaprosentti oli 2,5. Tulosprosentti oli 25 ja hyllyprosentti näin ollen 75. Alussa etenkin kepit aiheuttivat paljon virheitä. Kisavuosi päättyi etuajassa, kun Tikru onnistui jotenkin mystisesti yöllä venäyttämään ranteestaan jonkun pienen nivelsiteen ja joutui kahden kuukauden sairauslomalle. Ekat kaksi viikkoa siitä oli täyslevossa ja oli varsin mielenkiintoista, kun jouduin portaissa kantamaan yli 20 kiloista koiraa monta kertaa päivässä. Alkuun mulla jumahtikin selkä aika pahasti :D

Vuonna 2015 saatiin kaksi nollaa ja noustiin kakkosiin heti helmikuussa. Kakkosissa ei sitten onnistuttukaan viime vuonna tekemään yhtäkään nollaa, vaikka todella monta kertaa ne nollat on lähellä olleetkin. Viime vuonna kisattiin 44 starttia. Nollaprosentti oli 4,54, tulosprosentti 40,9 ja hyllyprosentti 59,1. Ihan mukavasti siis parani tulostaso kuitenkin. Toivottavasti kehitys jatkuu samanlaisena tänäkin vuonna :)

 

Ooo! Palkkaa!


Tokoa oon koittanut itsenäisesti treenailla varsin vaihtelevalla menestyksellä. ALO1 saatiin syksyllä 2013 ja avoa käytiin koittaa loppuvuodesta 2014. Koe päätyi keskeytykseen, kun tekemisestä ei meinannut tulla yhtään mitään Tikrun väärän mielentilan vuoksi. Tän ongelman kanssa on painittu aina kokeessa ja treeneissä koitettu miettiä mitä ihmettä sen kanssa tekisi. Viime syksynä sain Korrien tokokoulutuksessa onneks hyviä ideoita tähän. Seuraavassa kokeessa sitten näkee, onko tää asia edennyt mihinkään. Kaikki uudet avoimen liikkeetkään ei ole vielä kunnossa, joten ihan vielä ei olla kokeeseen menossa.



PALLO!
 
Muutamia jälkiäkin sain aikaiseksi Tikrulle tehdä viime ja sitä edellisenä kesänä. Jälki olis kyllä laji, jota olis kiva päästä tekemään enemmän, harmi vaan että täällä Helsingissä ei autottomana ole pääsyä mihinkään jälkimaastoihin. Hakua Tikru on päässy viimeks kokeilemaan kesällä 2014 auspaiden toko/hakuleirillä. Sekin on laji, mitä päästään enempi tekemään vasta kun saa sen auton hommattua. Paimentamassa Tikru kävi 2 kertaa vuonna 2014 ja viime vuonna ei valitettavasti päästy kertaakaan.

Viime syksynä käytin Tikrun myös luonnetestissä, mistä tuli 174++ pistettä eli hyväksytty tulos. Luonnestestistä olis tarkoitus tehdä ihan oma postauksensa, kunhan saan aikaiseksi siirtää videon kamerasta koneelle ja nettiin.  

 

Jostain kumman syystä Tikrulla on jokaisessa aksakuvassa suu auki :D

 

 

 
 

 
 
:D


Lopuksi vielä tavoitteet 2016:

Tikru

agility: menolippu kolmosiin, mielellään eka nolla kolmosistakin
toko: avo1, voittajan liikkeet kuntoon
muuta: pysyä terveenä, päästä edes kerran paimentamaan, tehdä kesällä jälkeä edes muutaman kerran

Teppo

pysyä terveenä ja reippaana :)


Lumiturpa jäähkälenkin päätteeksi
 

Ps. Kuvat Elsan ottamia viime sunnuntailta, kun Tikru kävi Pieksämäellä alkeissa treenaamassa. Sen verran oli pakkasta, että Tikru juoks vaan pari kertaa putkia läpi ja otti parit kepit. Kuvia tuli laitettua ehkä vähän liikaa, mutta kun kerrankin on aksakuvia Tikrusta, niin oli pakko :P